• marjatamm

Raili Hildén: Arvioinnin erilaiset tarkoitukset ja toteutusmuodot

Updated: Feb 19, 2018


Arviointi eli arvon määrittely voi olla erittäin helppoa tai äärettömän vaikeaa – jopa samanaikaisesti. Helppoa, jatkuvaa ja toiminnan aikana tapahtuvaa arviointia teemme arjessa jatkuvasti lausumalla mielipiteitä vaikkapa säätilasta tai maisemista. Myös opettaja on tottunut jakelemaan lyhyitä palautteita luokassa liikkuessaan luontevana osana opetuksen kulkua (Onpa hauska dialogi - tarkistapa tuon verbin taivutus). Tätä kaikkea on formatiivinen arviointi, jolla rohkaistaan oppilasta eteenpäin.


Vaikka palautteen ja neuvojen antaminen on aina kuulunut opetukseen, koulumaailmassa arvioinniksi on perinteisesti tunnistettu ja nimetty summatiivista arviointia. Se tapahtuu tavallisimmin järjestämällä koe opiskelujakson, kurssin tai koulutusasteen päätteeksi.


Koska arvioinnilla on erilaisia tarkoituksia ja toteutusmuotoja, myös sen laatua määrittävät tekijät vaihtelevat. Hyvä formatiivinen arviointi ottaa huomioon oppilaan ja opiskelijan yksilölliset ominaisuudet ja erilaiset tavoitteet, ja edistymistä tarkastellaan näiden suunnassa. Sen sijaan ei ole niin tärkeää, tekevätkö kaikki saman tehtävän samoissa olosuhteissa ja arvioidaanko kaikki suoritukset samalla tavalla. Formatiivisen arvioinnin seurauksetkin ovat yleensä lyhytaikaiset ja kepeät – epäonnistumisen voi korjata saman tien tai jo seuraavalla tunnilla. Epäonnistuminen on turvallista ja yksilölliseen vaihteluun on varaa, koska kaikille on resursoitu paikkansa opinahjossa koulutusjakson loppuun saakka. Samasta syystä yksilön suorituksia ei myöskään verrata toisten suorituksiin, koska kaikki mahtuvat joukkoon, osasivatpa heikommin tai paremmin ja kaikki voivat välttyä suuremmilta pettymyksiltä. Kohdistuuhan arviointi ennen kaikkea työskentelyn prosessiin, ei niinkään siihen, miten tuloksekas tuo prosessi on.



Summatiivinen arviointi puolestaan suuntautuu nimensä mukaisesti opiskeluprosessin tuloksiin. Sen tarkoitus on todeta mahdollisimman yhdenmukaisesti, mitä kukin osaa ja usein myös verrata suorituksia toisiinsa. Arviointituloksen symbolina annetaan usein matemaattisesti käsiteltävä arvosana. Suomessa opetuksen aikaiset koulukokeet ovat seurauksiltaan summatiivisen arvioinnin lievin muoto. Pääsy- ja päättöarvioinneissa menestyminen puolestaan saattaa viitoittaa koko elämänkulkua. Siksi niitä kutsutaan high-stakes arvioinneiksi. Miksi sitten tehdään arviointeja, jotka tuottavat joillekin mielipahaa ja pettymyksiä? Koulutukseen pääsyvaiheen selektiolle on syynä se, että kaikki eivät yksinkertaisesti mahdu haluttuihin oppilaitoksiin, suuntautumisvaihtoehtoihin tai työpaikkoihin, vaan tarjokkaiden määrää on jotenkin rajoitettava. Myös koulutuksen päättyessä summatiiviselle arvioinnille lankeaa portinvartijatehtävä, jonka seurauksena vain arvioinnissa parhaiten menestyneillä on lyhyellä tähtäimellä ”kivaa”. Yksilöllisten pettymysten liiallinen välttäminen vakavissa arvioinneissa saattaisi kuitenkin altistaa kanssaihmiset tarpeettomille riskeille. Kukapa meistä toivoisi joutuvansa innostuneen mutta taitamattoman lentokapteenin, sähköasentajan tai aivokirurgin asiakkaaksi?


Lisäksi julkisin varoin ylläpidettävän koulutuksen tuloksilla on myös yhteiskunnallista merkitystä: veronmaksajia kiinnostaa, mitä heidän varoillaan on saatu aikaan kansallisen sivistyksen ja osaamisen edistämiseksi. Opettajat ja koulutuksen ja opetuksen järjestäjät voivat muuttaa ja kehittää toimintaansa summatiivisten arviointien perusteella, ja poliittiset päättäjät pystyvät perustamaan ratkaisunsa tutkittuun tietoon, jota kansalliset ja kansainväliset arviointijärjestelmät tuottavat. Kun kehykset ja tukirakenteet ovat kunnossa, on taas luotu edellytykset yksilölliseen etenemiseen turvallisessa ilmapiirissä, jossa epäonnistumisilla ja hapuilullakin on luonnollinen aikansa ja sijansa.


Raili Hildén (KT) toimii kielitaidon arvioinnin dosenttina Helsingin yliopistossa.

KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUS, 

KASVATUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

PL 9, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO